Tagged: wit

Hoegaarden Grand Cru

Hyvin paljon vaahtoa, joka hiljalleen laskee. Pieni kerros jää. Väri mainio: Hehkeän samea, oranssin keltainen. Tuoksu vahvaa belgialaista alea: Sitrusta ja hiukka hiivaa, ehkä vähän terävänä.

Maussakin yllättävää terävyyttä, joka tuntuu aluksi hieman epämiellyttävältä. Hyvinkin hapanta. Eikä oikeastaan ollenkaan makeaa, vaikka sokerin aavistaa jotenkin aika paksussa suutuntumassa. Sitrustahan se kuitenkin on, katkeraa greippiä tai sitruunankuorta. Eli sittenkin normi-Hoegaardenin sukulainen, rajusti vahvempi peto vain. Alkoholipitoisuus lämmittää mukavasti, muttei juuri maistu.

Hyvää ja raikasta, vaikkakaan ei parhaiden belgien tavoin monipuolista. Nimensä veroista: Tältähän tutun Hoegaardenin kai pitääkin maistua, kun siitä tehdään tuplasti vahvempi versio!

Join jääkaappikylmänä, suosituksen mukaan.

Mainokset

Brewdog, Tukholma

Tukholmaan avattiin tänä vuonna todellinen pyhiinvaelluskohde räjähdysmäisesti kasvaneen Brewdog-imperiumin faneille ja muille laatuoluen ystäville. Kungshomenin saarella sijaitsevaan pubiin ei osu vahingossa, jos pysyttelee vanhan kaupungin ja ydinkeskustan tuntumassa, vaan skottipanimon ravintolaan on mentävä ihan varta vasten. Ja sinne vei myös minun tieni.

Lähimmälle metroasemalle (Fridhemsplan) on muutaman minuutin matka, mutta kauniilla säällä Tukholmassa kannattaa liikkua polkupyörällä, sillä kaupungissa on huomioitu kevyt liikenne aivan toisella tavalla kuin esimerkiksi Helsingissä. Ja tottahan Brewdoginkin edustalta löytyy pieni polkupyöräparkki.

Ulospäin vaatimattoman näköinen ravintola on jaettu perinteiseen tapaan kahteen osaa: alakerran pubiin ja yläkerran ruokapuoleen. Sunnuntaipäivänä näistä oli auki vain alakerta. Tosin alakerrastakin sai pientä syötävää (listasta on kuva tuossa ylempänä). Alakerran tila on karu mutta viihtyisä. Se on sisustettu vanhaan teollisuustyyliin käyttäen metallia ja punatiiltä.

Mutta sitten itse asiaan: olutvalikoima on erittäin hyvä. Ja siitä syystä pikainen visiitti naapurimaasta nostattaa tässäkin asiassa kateutta. Sekä ahdistusta, koska suurin osa kiinnostavista oluista jää yhdellä tai kahdella visiitillä kuitenkin kokeilematta. Hanoista löytyy kahdeksaa Brewdogin omaa tuotetta ja kahdeksaa vierasolutta. Lisäksi listalla on arviolta noin sata pullo-olutta Yhdysvalloista, Britanniasta, Tanskasta, Ruotsista ja Belgiasta.

Oma valintani oli juustopurilainen sekä Evil Twinin Hipster Ale, joka olisi brewdogilaisittain ajateltuna varmaan lähimpänä Punk IPA:a. Vaimolle valitsemani Camdenin Gentleman’s Wit oli myöskin erinomaista, Brewdogin vastaavaa ei ole vielä osunut kohdalle. Maukkaan purilaisen jälkeen oli tietysti luontevaa käydä toteamassa tiskillä ”Hello, my name is Ingrid”. Tämä Ruotsin oman Brewdogin kunniaksi pantu olut oli puolestaan hyvin vahvasti samantyylinen kuin Hardcore IPA.

Hieno olutvalikoima huomioiden on valtava sääli, että hinnat ovat suorastaan törkeät. Hanaoluita myydään puolen pintin annoksina ja ne maksavat noin seitsemästä eurosta ylöspäin. Pullo-oluista peritään vieläkin kovempia hintoja.

Hintojen lisäksi itseäni alkoi vähitellen häiritä myös Brewdogin paatoksellinen tyyli. Joskus vuosia sitten, ensimmäistä Alkosta ostamaani Punk IPA -pulloa ihaillessa oli helppo arvostaa pienen panimon kapinaa suurta juomateollisuutta vastaan. Nyt, kun Brewdog on avannut lukuisia ravintoloita ympäri Eurooppaa ja suunnittelee laajentavansa seuraavaksi pullokauppoihin ja omaan olutkoulutukseen, on paatoskin alkanut tuntua hieman kiusalliselta.

Esimerkiksi Tukholmassa jokaiseen pöytään oli jaettu Brewdog Manifesto -lehtinen. Itse olen allerginen tällaiselle estottomalle ja väkisin tarjoiltavalle oman asian ajamiselle, vaikka se asia olisi kuinka hyvä tai oikea tahansa.

(En tosin niin allerginen, ettenkö olisi tänä iltana liitynyt tuohon vallankumoukseen ostamalla yhden osakkeen. Ehkä se paatoksellisuuskin vähenee, kun laatuoluesta tulee valtavirtaa.)