Tagged: Weihenstephaner

Weihenstephaner White Hoplosion vs. Malmgård Proto #2

Kerrankin duunin jälkeen ehti terassille niille kuuluisille parille. Black Door on melko mainio juomatarjoilemo konttorin lähitienoilla, joten sielläpä kävimme. Kenties kapakastakin joskus pikkupätkä, vaikka taitaa suurelle osalle pääkaupunkiseudun olutihmisiä aika tuttu?

Hanassa sattui olemaan kahta vehnäolutta, jotka lupasivat olla vahvasti humaloituja molemmat. Enemmän tai vähemmän ohjelmallisesti päivän pariksi olueksi valikoituivatkin Weihenstephaner White Hoplosion ja Malmgårdin Proto #2.

Hoplosion on perin sameaa ja rusehtavaa. Vehnän houkutteleva heleys puuttuu. No, vaahto on sentään komea ja pysyykin melko pitkään. Tuoksu on mieto ja hedelmäinen, olisiko vähän humalaa, vai viekö odotus aisteja?

Maussa humala tulee vahvasti sitruksisena happamuutena. Kunnon kulaus kirpaisee kielessä, katkera jälkimaku säilyy pitkään kuin sitruunankuoren puremisen jälkeen. Erittäin raikasta, ei lainkaan makeaa. Sitruksinen humala peittää melko lailla Weihenstephanin hennon rungon.

Hyvää!

Kakkosproto hämää: Vaahtoa ei ole oikeastaan lainkaan, mitäs vehnää tämä on? Muuten päälle päin melkein kaksonen Hoplosionin kanssa, ehkä aavistuksen heleämpi ja nätimpi. Tuoksu makea, banaania ja olisiko vähän hiivaakin.

Maku terävän hyökkäävä. Humalaa on Doorin esittelyn mukaan 30 ebua, mutta kyllä se vehnässä tuntuu selvästi. Vielä katkerampi ja kuivempi kuin Hoplosion. Raaka katkero luisuu ehkä hieman metalliinkin, jälkimaussa ksylitolipastillin tai hammastahnan tuntua. Erikoista, mutta hyvää. Melko hitaasti juotavaa.

Tarkemmin maistellessa banaaniakin maussa on. Mutta ei minusta mitenkään hallitsevasti, vaikka tiskillä eräs varsin asiantuntevan oloinen kaveri – nimi jäi kysymättä – pitää juuri banaanisuutta Proton heikkoutena. Minusta ongelma on siinä, että vähäiset hapot jättävät Proton hieman platkuksi.

Siksipä arvioin tämän kisan voittajaksi Hoplosionin, tasapainoisemmalla suorituksella. Keskustelukumppanin mielestä saksalaiset ovat tapansa mukaan pelanneet siinä turhan varman päälle. Ja kyllä Proto toki enemmän yrittää ja yllättää.

Sama mies kertoo, että Malmgårdin Protoa on ehkä parissakymmenessä kapakassa Suomessa. Diili on suurinpiirtein sellainen, että panimo sopii tiettyjen olutravintoloiden kanssa, että ne ostavat pienen erän proto-olutta. Ja sitten kapakka saa pienen satsin protoa, mitä se sattuu sitten olemaankaan. Lisää ei tule, paitsi poikkeustapauksessa. Ainakin Oven terassilla Protoa näytti olevan monessakin pöydässä.

Hoplosionista en hoksannut kysyä ja tajusin vasta kotona nettiä selaillessa, että se on pantu ilmeisesti Münchenin teknillisen yliopiston tutkimuspanimossa. Mainio maa, jossa oluen panemista opetellaan yliopistossa!

Mainokset

Weihenstephaner Hefe Weissbier

Weihenstephaner on varmaan tuttu suurin piirtein kaikille, joita oluet yhtään kiinnostavat. Ei tarvitse olla ihmeellinen olutkapakka, että sitä löytyy. Monesti hanastakin.

Mutta kun sattui olemaan viimeinen pullo kaapissa, päätin tehdä siitä pätkän. Ja etenkin kuvata, koska kaunista oluttahan tämä on. Vehnäoluet ylipäätään miellyttävät silmääni: Sameahko heleys; kuin kesäaamupäivä juuri ennen sään lämpenemistä helteeksi…

No niin. Weihenstephanerin tuoksu on epäilemättä juuri sitä, mitä kutsutaan hienoissa olutarvioissa banaaniksi. Ei siis mikään oikea banaanintuoksu, vaan sellainen esanssinen banaaninmakuisen irtokarkin haju. Eli tuoksu ei ole kummoinen.

Vaahto on komea: Valkoinen, tiheähkö ja paksu. Kesäkuumalla kun janoinen Günther saa tällaista haarikallisen eteensä terassilla, niin parin minuutin jälkeen oluesta on jäljellä vaahto sen viiksissä.

Sillä Weihenstephaner on hyvää ja helposti putoavaa vehnäolutta. Pehmeää ja miellyttävää. Omaan makuuni vähän turhankin pehmeää. Vehnäksi yllättävän täyteläistä tavaraa, mikä voi olla hyvä tai sitten ei. Makeutta on, muttei mahdottomasti. Pieni metallinen vivahde oli maussa, mutta en osaa sanoa oliko tämä pullo syystä tai toisesta vähän maanantaikappale. Palataan asiaan, kunhan saan lisää koekappaleita käsiini.

Weihenstephaner on hyvin perusvarmaa ja tasaista vehnää. Itse pidän hieman kuivemmasta ja rankemmin lyövästä tavarasta, jota tosin vehnäoluiden joukosta en ole kauheasti löytänyt. Kapuzinerin Weissbier on aika lähellä. Muistikuvien perusteella alkumaussa voittaa reippaasti Weihenstephanerin, mutta häviää loppupuolella. Kapuziner jää suussa jotenkin kesken. Mutta palataan siihenkin, kunhan Kapuzineria taas saan tuoppiini.

Lopuksi lienee syytä korostaa, etten usko kenenkään Weihenstephaneriin pettyvän, jos vehnäolut yhtään maistuu. Baarikierroksen vehnävälipalana tämä on aina hyvä valinta. Kuten myös kesäkuumalla. Tai maanantai-iltana keskinkertaisen lätkämatsin seurana.