Tagged: Saimaan Juomatehdas

Tölkki vastaan pullo

Olen tämän talven aikana pyrkinyt maistelemaan muutamia suosikkioluitani tölkistä ja pullosta, rinnakkain. Tölkki versus pullo -keskustelua pohdiskelin jo eilisen Dale’s Pale Ale -arvion yhteydessä, mutta nyt on aika testata, löytyykö eroja ja jos löytyy, onko syyllinen pakkaus vai jokin muu.

Ensimmänä testissä Saimaan Marsalkka Golden Ale, joka on pakkaustavasta riippumatta kevyt mutta mukavan humalainen olut. Visuaalisesti suurin ero on vaahdon määrässä, joka on selvästi suurempi tölkistä täytetyssä lasissa. Väri on identtinen. Tölkistä kaadettu olut myös tuoksuu paremmalta, humalaisemmalta.

Voisiko tämä johtua siitä, että olut valuu lasiin tölkistä niin eri tavalla kuin pullosta, että se vaikuttaa ratkaisevasti olemukseen? Kai korkeamman vaahdon nouseminen voi nostaa myös enemmän humala-aromeita nesteestä. Maussa ei ole juurikaan eroa, mutta pullosta kaadetussa oluessa on enemmän hiilihappoja jäljellä. Tämä erä menee pienellä varauksella tölkin eduksi, mutta se on selvää, että myös pullossa kyse on loistavasta oluesta.

Sierra Nevada Pale Ale ei juuri vaahtoa. Tölkistä kaadettu olut tuoksuu makeammalta, pullosta humalat erottuvat paremmin. Maku ja hiilihapot hyvin lähellä toisiaan. Hieno ja tasapainoinen olut, jota ei tunnu olevan juurikaan apua tämän dilemman ratkaisemisessa. Varmuuden vuoksi otetaan vielä toinen kierros ja vähän ronskimmat kaadot: tällä kertaa tölkkiin nousee parempi vaahto, mutta se hajoaa yllättävän nopeasti. Maussa ei eroa.

Kolmas olut ja jälleen tölkki vaahtoaa enemmän. Nyt siis vuorossa Fuller’sin London Pride. Myös tuoksu tulee tölkistä paremmin: tutusta brittibitterin maanläheisestä maltaisuudesta erottuu paremmin myös hedelmäisiä sitrusaromeja. Maussa ei tälläkään kertaa ole juurikaan eroa; tölkki ehkä hieman metallisempi ja hiilihappoisempi, pullo täyteläisempi. Ero on kuitenkin häviävän pieni.

Sitten mennään henkilökohtaiselle epämukavuusalueelle. Edessä on nimittäin pullo ja tölkki, joissa molemmissa on tuttuakin tutumpi punainen etiketti. Vaikka tässä blogissa ollaan yleensä ihmisiksi ja juodaan oluet laseista, on tämä testi aloitettava seisten tölkkiä ja pulloa huulille vieden.

Koff III ei juurikaan tuoksu, sillä onpa kyseessä sitten pullo tai tölkki ainoa erottuva tuoksu on häivähdys kananmunaista rikkiä. Ja eikun juomaan! Tölkistä suuhun kaadettu olut on huomattavasti parempaa kuin pullosta juotu. Liiallisen hiilihapon sijaan tölkistä saa irti vähän maltaisuuttakin. Toinen kierros vahvistaa havainnon, mutta on syytä korostaa, että makua on joka tapauksessa hyvin vähän.

Finaalin paikka ja oluena vakisuosikkini Brewdogin Punk IPA. Jo tuttuun tapaan tölkistä tulee hieman enemmän vaahtoa. Simcoe-humala tuoksuu molemmissa, tölkissä hieman enemmän. Makutesti ei jätä tilaa epäilykselle: tölkki on aivan valtavasti parempi. Sen olut on raikkaampaa ja monipuolisempaa, jälkimaku paljon pidempi. Pakkaus ei ehkä kuitenkaan ole se merkittävin ero näiden kahden oluen välillä. Tölkki oluen parasta ennen -päivämäärään on nimittäin aikaa viisi kertaa enemmän kuin pullon vastaavaan.

Nämä testit, kuten omat aistini, ovat varsin rajalliset. Silti kaikki pienet ero, syystä tai toisesta, osoittavat samaan suuntaan; tölkki on parempi. Tähän on ehkä kuitenkin syytä vielä joskus palata.

Mainokset

Saimaan Marsalkka Double IPA

DIPA, tuo suuria odotuksia nostattava kirjainyhdistelmä. Monet kaikista parhaimmista oluista kantavat tätä jaloa titteliä etiketissään. Näin latautunut termi voi kuitenkin olla myös rasite.

Marsalkka Double IPA ei ole huono olut, mutta pettymys se on. Se ei ole monien ”dipojen” tapaan runsaan monipuolinen vaan yllättävän kevyt ja yksipuolinen. Makumaailmassa on paljon samaa kuin saman panimon ja tuotemerkin golden alessa, joka onkin lajityypissään varsin hyvä olut.

Metsäisten tai sitrushedelmäisten humala-aromien sijaan Marsalkassa on jotain ananasmaista hedelmäisyyttä. Lienee mielipidekysymys pitääkö tällaista kevyttä erilaisuutta hyötynä vai haittana, tai onko yksinkeraisuus ylipäätään hyve.

Uusinta: Saimaan Juomatehdas Marsalkka vaalea luomu

Kesän alussa kolasin viinakaupan vaalean marskin aika pahasti yhden tölkillisen perusteella. Lähinnä punoituksena ilmenevää rusketusta ja muutamaa lisätölkkiä myöhemmin on aika arvioida luomuäijä uudestaan.

Siitä, että tosiaan olen tätä ostanut useammankin kerran, voi päätellä, ettei se sitten niin pahaa ollutkaan. Päinvastoin. Kyseessä on varsin nautinnollinen ja reippaasti – joskin hyvin kuivasti – humaloitu olut.

Mielestäni näissä kuitenkin on pientä vaihtelua: Parista purkista lasiin tulvi liki täydellistä kesäpäivän juomaa, parissa muussa taas humalointi oli lähellä kääntyä siihen ensi testissä tyrmistyttäneeseen raudanmakuiseen seinään.

Tiedä sitten, onko vaihtelu oikeasti suurta oluessa, vai sattuuko tässä reseptissä jokin kovin lähelle omaa mukavan kuivan karvasta / raa’an rautaista ja mautonta -raja-arvoani…

Suosittelen laajahkon testauksen perusteella, sillä ainoastaan kerran rajan yli on menty huonommalle puolelle.

Saimaan Juomatehdas Marsalkka vaalea luomu

Jos tämä ei iske konservatiivijauhonaamojen hermoon niin mikä sitten: Marsalkka, joka on vaalea ja vielä täysin luomua! Ei enää tarvitse luimistella sen Tumman marsalkan kanssa siellä nurkkapöydän hämärässä.

No joo, puujalat nurkkaan ja arvioimaan. Tämä vanhan IVA-vahvuuteen pantu luomulager voisi periaatteessa olla aika mukava peruskesävalinta. Marsalkan luomuvehnä ainakin on maistunut, mutta muistaakseni elintarvikemyymälävahvuisessa lagerissa kyllä kusaisi jokin. Katsotaan, miten luomuäijän käy.

Aika punertavaa. Vaahtoa tulee pari-kolme senttiä. Vajuu saman tien. Tuoksu mieto, mutta jotenkin tsekkihumalainen. Mieleen tulee jotenkin Valmiermuiža. Nostaa odotuksia.

Ja alussa mennään mukavasti: Mukavan täyteläinen maltainen kättely, hieman humalaa mukaan jännänä pölähdyksenä. Sitten maku katkeaa ja kuivuu täysin. Jostain putoaa melkoinen lasti raudanmakua.

Hyvin omituinen olut: Humalointia tuntuu olevan, mutta pelkkänä tylynä suunkuivattajana, ei aromipuolella. Onko ollut tarkoitus tehdä tällaista tavaraa? Tämä taitaa olla se vuoden -44 marski, jolla ison pyörän kierroksiin oli tullut jo suurhyökkäyksen mentävä aukko. Tai toisin sanoen on tämä lähellä – etenkin alkumaussa – Valmiermuižaakin, mutta sitten menee muuksi.

Ei toimi, mutta ei putoa kusikategoriaankaan. Suurin ongelma on tuo metallinmaku. Jättää silti uteliaaksi: Toimisiko toisella kertaa, kun tietää mitä odottaa?

Helsinki Beer Festival 2013: Korillinen uusia tuttavuuksia

Tätä ei ole usein luvassa. Siis tässä blogissa. Suurin osa postauksista käsittelee yhtä olutta kerrallaan, joka on kuvattu kauniisti paitsi kameralla myös sanoin. Ainakin niin kauniisti kuin osaamme. Pidätämme vapauden myös muuhun sisältöön, esimerkiksi tällaisiin pidempiin raportteihin. Kenties kerromme silloin tällöin miellyttävästä kapakasta tai oluen kylkeen sopivasta syötävästä. Kenties emme.

Joka tapauksessa tässä raportissa on lyhyesti arvioituna pyöreästi korillinen oluita, osa vallan mainioita, osa ei niinkään. Ihan kelpo juomia olivat kaikki, vaikka yksi olikin suuri pettymys…