Tagged: red ale

Koko kattaus Stallhagenin tuotteita

Ahvenanmaan ylpeys, Stallhagen jää helposti täällä mantereen puolella monen muun kotimaisen pienpanimon varjoon. Toki muutamia Stallhagenin tuotteita on laajaltikin markettien valikoimissa, mutta varsinkin Alko-vahvuiset ovat harvinaisempaa herkkua. Vai ovatko? Siis herkkua.

Stallhagen on, kuten nokkelimmat jo ensimmäisestä kappaleesta saattoivat päätellä, minulle hieman tuntematon panimo. Ja sen vähän mitä olen päässyt maistelemaan, olen nopeasti unohtanut. Syystä tai toisesta (oikeasti molemmista!) on tänä syksynä jääkaappiini eksynyt joukko Stallhagenin tuotteita, minkä vuoksi on otollinen hetki arvioida, onko tästä panimosta mihinkään.

Yksi syy Stallhagen-kimaraan on vuoden kammottavimmalla etiketillä varustettu Coach Ice Beer, joka on panimon erityisesti Siwa ja Valintatalo -kauppojen valikoimaan kohdistama olut. Nämä kaksi ketjua eivät ole juuri olutvalikoimallaan erottautuneet, joten on aikamoinen yllätys, että niillä on edes tämän verran kiinnostusta oluisiin.

Ice Beer viittaa tässä johonkin prosessiin, joka etiketin mukaan (muistaakseni) takaa aivan huikean ja poikkeuksellisen raikkauden. No, markkinointimiesten raikkaus on aika usein, tai ainakin tässä tapauksessa, olutharrastajalle sama asia kuin mauttomuus. Mutta hei, siinä bulkkisarjassa, jossa tämä peruskura painii on melkein joka tuotteessa joku ikävä sivumaku. Mauttomuus, kai sekin voi olla joskus saavutus?

Honungsöl on samaa maata: umpitylsä. Hunajaa on eniten etiketissä.

US Red Ale lupaa ainakin nimensä puolesta jotain kotimaisesta valtavirrasta poikkeavaa. Vaahto on ohut ja tiheä, väri punertava. Maku on vaatimaton: maltaisuus ihan mukava mutta humalointi yksiulotteinen. Oma olutmakuni suosii katkeraa ja vieroksuu hapanta. Valitettavasti US Red Alen maku taittuu jälkimmäiseen suuntaan. Kokonaisuus on todella vaatimaton ja ohut, vaikka se ennakko-oletuksien mukaisesti onkin jotain hieman erilaista.

Pale Ale on tänä vuonna aika kovassa seurassa, sillä se tuntuu olevan kotimaisten pienpanimoiden trendituote 2013. Beer Hunter’s ja Nokian panimo ovat loistaneet Muflonilla ja Keisari 66:lla, mutta mitä tekee Stallhagen? Vaahto on ohut ja kuplat suuria, mikä antaa itselleni hieman halvan vaikutelman. Väri on hillitty ja se linja jatkuu hieman metallisessa maussa, jota runsaat hiilihapot dominoivat. Humalointi on ihan kiva, minkä ansiosta tämä on omaan makuuni tämän joukon paras olut. Se ei tosin ole vielä kovin paljoa se.

Näiden neljän oluen perusteella herää jo kysymys, onko Stallhagen Suomen huonoin pienpanimo? Toki OlutExpossa maistamani US Harvest Ale on ihan kelpo olut ja tällä hetkellä Alkosta löytyvä Julbock lähes erinomainen, mutta kokonaisuutena Stallhagenin valikoima tuntuu melko vaatimattomalta.

Mainokset

Kesän 2013 muistoja

Heti alkuun on myönnettävä, että otsikko vähän valehtelee, sillä kyseessä on pikemminkin muistiinpanot kuin muistot, sillä monet näistä oluista olisin jo onnellisesti unohtanut ilman asianmukaisia muistiinpanoja. Päätin nyt laittaa nämä yhteen selittävän otsikon alle, sillä kesäiset kuvat tai kuvaukset näyttäisivät vähän oudoilta lehtien pudottua jo ajat sitten ja ensilumen jo moneen paikkaan saavuttua. Mutta tässä siis kokoelma sekalaisia oluita viime kesältä.

Brewdog #mashtag

Tämä olut on pantu twiittaamalla. Tyyli, maltaat ja humalat päätettiin kaikille avoimen Twitter-prosessin kautta, minkä vuoksi etiketissä olutta kutsutaan nimellä ”democratic brown ale”. Lopulta syntyi alkoholipitoisuudeltaan 7,5-prosenttinen olut, johon käytettiin muun muassa paahdettua ohraa, Caramalt-mallasta ja humalia Uudesta-Seelannista. Toki joukkoon piti heittää vielä vähän hasselpähkinää ja tammilastuja.

Lopputulos on upean monipuolinen ja paahteinen tumma nautiskeluolut, joka soveltunee hyvin esimerkiksi jälkiruuaksi. Itse miellän brown alen melko kevyeksi olueksi, mutta tämä on vähän tuhdimpaa laatua. Maku on niin monipuolinen, että sieltä on mahdollista löytää vaikka mitä. Ilmiselvimpinä nousevat pähkinäisyys, lakritsa, kahvi ja suklaa. Brewdogin tuotteista lähimpänä tätä taitavat olla Zeitgeist ja Libertine, jotka tosin ovat luonteiltaan hieman viileämpiä ja hillitympiä tapauksia.

Join tätä eräänä viime kesän viimeisistä hiostavista päivistä. Paremmin se olisi sopinut tällaiseen syys- tai talvisäähän.

Green Flash Hop Head Red

Tässä on yksi parhaista oluista ikinä, uskokaa pois! Rohkeasti IPA-valtavirran ulkopuolla sortumatta kuitenkaan mihinkään tarpeettomaan kikkailuun. Columbus, Nugget ja Amarillo tuovat makuun hedelmäisyyttä ja karamellimaltaat makeutta. Lopputuloksena on hedelmäpommi, jonka muisto viipyy suussa pitkään.

Todella hienoa, että Green Flashin tuotteita on alkanut löytyä Suomestakin, sillä kyseessä on yksi kiinnostavimmista ja laadukkaimmista jenkkipanimoista. Tämän pullon ostin Tampereen Hemingway’sista, mutta muistaakseni löytyy myös joistain muista ketjun ravintoloista. Ja Alkossakin (varsinkin Arkadiassa) on näitä Green Flashin pulloja näkynyt säännöllisesti.

Castello Lager

Tämä on juuri sellaista olutta, jota tehdään maailman jokaisessa kolkassa ilman sen suurempaa kunnianhimoa. Hajutonta, mautonta ja väritöntä lageria, joka jostain kumman syystä menee kuitenkin niin hyvin kaupaksi, että tällaisia oluita mahtuu maailmaan aivan järjetön määrä.

Järjetöntä on myös se, että joku on tällaista olutta rahdannut halki Euroopan Udinen maakunnasta Tallinnan Stockmannin hyllyyn. Ja vielä järjettömämpää on se, että Viroon matkustava suomalainen ostaa sitä ja kantaa repussa kotiinsa. Paljon turhaa työtä ja hukattuja resursseja.

Meantime Yakima Red

Nyt täytyy sanoa, ettei ole paljoa sanottavaa. Siitä on nimittäin jo jonkin verran aikaa, kun olen tämän kuvan ottanut ja muistiinpanoissa lukee ainoastaan ”Mukava ja maukas, ei suuri”. Se pitänee paikkansa…

Sunny Republic Beach Blonde

Raaka pettymys! Tämän piti olla kiva kesäjuoma kuumaan päivään, mutta ei! Taas voi vain arvailla, mitä ”pacific ale” Sunny Republicin mielestä tarkoittaa, mutta omasta mielestäni se olisi jotain Dead Pony Clubin tyylistä eikä tällaista hiilihapotonta litkua, joka oli lähempänä kirjaimellisesti vesitettyä brittibitteriä. Etiketissä luvataan greippisyyttä, mikä onkin hyvä, sillä etsimättä sellaista ominaisuutta ei kyllä olisi löytynyt.

Tämä oli oikeastaan niin huonoa, että on jätettävä varaus sille, että pullo oli mennyt jotenkin pilalle.

Brewdog 10 Heads High

Kaikkien oluenystävien onneksi jotkut maailman laadukkaimmista panimoista suoltavat kiinnostavia uutuuksia kuin liukuhihnalta. Sen seurauksena muutamalta panimolta (Mikkeller ja Brewdog) on tähänkin blogiin kertynyt jopa kohtuuttoman paljon oluita. Runsaan tuotannon hyvä ja huono puoli on se, että joukkoon mahtuu onnitumisia ja epäonnistumisia.

10 Heads High on etikettinsä mukaan ”imperial red ale”. Panimon mukaan se on sukua Hops Kill Nazis ja 5AM Saint -oluille. Ensimmäistä en ole maistanut ja jälkimmäinen oli mielestäni varsin keskinkertaista, eli Brewdogin laadukkaalla mittapuulla suorastaan huonoa olutta. 10HH sijoittuu kuitenkin onneksi jonnekin keskinkertaisen ja erinomaisen välimaastoon.

5AM:ään verrattuna runsaampi alkoholi ja tuhdimpi maku tekevät tästä täysiverisen nautiskeluoluen, sellaisen jota ei kulauteta muutamalla huikalla vaan sellaisen joka viihtyy lasissa pitkään. Syvänpunaisen oluen tuoksu ja maku kulkevat hienosti käsi kädessä: tuhtia mallasta, isoa hedelmää ja pirteää humalaa. Jälkimaku on kuitenkin epämiellyttävän kitkerä.