Tagged: porter

Paahteinen laskiainen: Portteripulla ja Carnegie Stark Porter

Olen aika puhtaasti hillomies. Siis mitä laskiaispulliin tulee. Mutta Olutverkon pätkä porterilla maustetusta mantelimassasta sai lipsumaan periaatteista.

Porterina oli Tukholman-tuliainen, Carnegie Stark. Ohjeen mukaisessa suhteessa vähän päälle 50-grammaiseen massakönttiin olisi tullut ehkä juuri ja juuri puoli ruokalusikallista olutta. Laitoin siis kaksi. Enemmänkin olisi varmaan voinut käyttää.

Mantelimassasta kokemukseni ovat kovin rajatut, mutta ostamani Sallisen tökötti oli aivan törkeän makeaa paljaaltaan. Portteri jämäköitti kokonaisuutta mukavasti, nappasi liian makeuden pois ja ehkäpä siinä vähän paahdekin maistui. Itse pullassa ei porteria enää kyllä erottanut, mutta hyvää oli. Tosin verrokkina perään nauttimani hillottu pulla oli vielä parempi…

Sanoisin, että jos tällaista haluaa kokeilla, niin reippaasti porteria kehiin, välillä maistellen.

Carnegien vahva ei mitään kummoista vaikutusta tehnyt: Nätin musta, tuoksu tosi mieto, maku hyvin hillitty, toki nyt paahteinenkin. Valitettavan lyhyt ja lopusta vetinen. Mutta laskiaispullan kanssa meni ihan hyvin.

Mainokset

Gallows Birdin XVII Real Ale Festival

Keskellä autiota Espoota on rumannäköinen rakennus, jonka nurkasta löytyy yksin Suomen parhaista olutpubeista. Ja siitähän tulee tavanomaistakin parempi, kun isketään hanat täyteen houkuttelevia real aleja ja julistetaan festarit alkaneiksi. Kuvateksteistä löytyy Kauniin humalan mielipiteitä Gallows Birdin Real Ale Festival -tapahtumasta sekä sen kiinnostavimmista tuotteista.

Rogue Ales Mocha Porter

Voisiko olutta markkinoida teellä? Kahvia ja suklaata käytetään usein tummien oluiden maustamiseen tai markkinoimiseen, mutta teetä en muista kohdanneeni. Luulisi, että joku olisi jotain kokeiluja tehnyt, sillä ainakin omassa suussani amerikkalaiset humalat pyörivät usein hyvin lähellä sitruunaisen (vai bergamottisen?) Earl Gray -teen makumaailmaa.

Koska tällaista teeolutta ei kuitenkaan ole tullut vastaan, käsitellään jälleen yksi kahvinen tuttavuus.

Rogue Alesin Mocha Porterin vaahdossa on hauskasti hyvin monenkokoista kuplaa ja väri on erittäin tumma. Tuoksussa imelää kahvia tai jotain imelää ja jotain kahvista. Myös toffeeta ja mallasta. Maku onkin sitten jännempi…

Paljon hiilihappoa, raikasta jopa hieman hapanta hedelmäisyyttä. Myöhemmin tulee kahvia ja tupakkaa. Kahvisuus on edelleen jännää, sillä siihen ei liity tyypillistä paahteisuutta. Ainakaan paljoa. Ajan ja lämmön kanssa sekin nousee esiin. Alkoholiprosenttiaan suurempi tumma olut. Raikas ja maukas. Erittäin hyvä!

Maisteluisku Black Dooriin

Kaunis humala kävi syksyn loppumetreillä tarkastamassa vuoden olutravintolaksi valitun Black Doorin Helsingin Iso-Robertinkadulla. Jo ennestään tutussa pubissa on peräti 26 hanaa ja pulloja reippaasti enemmän, mutta silti ei liene liioiteltua sanoa, että valikoimassa on keskitytty määrän sijasta laatuun. Mielenkiintoista olutta nimittäin riittää useamman pitkän ja kostean visiitin tarpeisiin.

Talvioluihin painottuneen kimaran aloitti brittiläisen Summer Winen Barista Espresso Stout, joka varsin viileässä tarjoilulämpötilassaan tuntui todella omituiselta kylmän raikkauden ja tiukan paahteisuuden yhdistelmältä. Alkoholiprosentin jäädessä alle viiteen on paahteisuus aina vähän onttoa sorttia, mutta pieni lämpeäminen paransi tätä olutta selvästi.

Seuraavana oli vuorossa amerikkalaisen Andersson Valleyn Winter Solstice, joka oli aromiensa puolesta niin lähellä perinteistä luumusoppaa kuin olut vaan voi olla. Ei taatusti jokaiseen makuun sopiva olut, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Kokeilemisen arvoinen on myös Stadin Panimon sour ale, joka on saanut nimekseen MIWtFY. Erittäin raikas ja mehukas happamuus peittää alleen korkeahkon alkoholiprosentin. Kokemukset tästä tyylistä ovat aika rajalliset, mutta tämä kasvatti mielenkiintoa happamia oluita kohtaan. Erikoisena havaintona se, että happamuuden ja hiilihappojen yhdistelmä toi vahvasti mieleen halvan mutta kuivan kuohuviinin.

Stadin Panimolta oli hanassa myös uutta Tripeliä. Trappistimeinikiä odottaneelle suulle tämä oli yllättävän kuivaa ja hapanta. Toki myös poksuvan hapokasta. Tuoksussa vahvana pöllähtäneen humalan (centennial?) aromi ei noussut maussa erityisen vahvasti, mutta katkeruutta oli etenkin jälkimaussa. Lämmetessä myös hiukka belgimakeutta. Aika jees, ehkä vähän tasapainoton.

Brewfistin X-RAY Porterin nimen takana on varmasti joku tarina, mutta oman kokemuksen perusteella se voisi hyvinkin liittyä siihen, että tästä oluesta ei mene läpi kuin röntgensäde. Niin tummaa olutta nimittäin ovat menneet Italiassa tekemään. Maku on pehmeä, pitkä ja paahteinen. Itse asiassa paahteisuus tuntui välillä ulottuvan savuisuuteen asti, mutta tähän saattoivat olla osasyyllisenä samassa pöydässä juodut Eichet.

Real alena oli tarjolla muun muassa Thornbridgen Ashford, joka olikin perin maukasta juotavaa. Hyvinkin tummanruskea olut vaahtosikin aika kivasti, tuoksua voisi sanoa raikkaaksi mutta hahmottomaksi. Maku vaikutti aluksi hillityltä sekin, mutta selkiintyi kuivakan karvaaksi, hieman kahviseksi ja pähkinäiseksi. Voisi kuvitella, että jos saataisiin tehtyä äärimmäisen tumma, mutta silti melko mieto suklaa, niin tälle se maistuisi. Aivan loistavaa.

Zywiec Porter

Liki läpäisemättömän mustan oluen on puolalainen pannut, hiukka vuotaa punaruskeaa valoa läpi reunoista. Aika paksu, cappucinomainen vaaleanruskea vaahto, joka pysyykin aika tovin. Paahdetun kahvin ja vähän makean maltaan tuoksua.

Yllättävän pehmeä ja nopea maku ensimaistolla. Jälkimakuun sitten tuleekin alkoholin poltetta ja väittäisinpä, että vähän katkeroakin. Otetaanpa parille muullekin jalalle. Niin nopea on tuo varsinainen ensimaku, että vaikea saada kiinni. Siinä on sitä kahvia, mutta aika vähän. Enemmän makeutta ja ehkä pala pähkinää (sellaisena pähkinäkermalikööri-tyyppisenä häiveenä kenties). Erittäin helppoa juotavaa.

Mutta jos malttaa kulautella hätäilemättä, pääsee nauttimaan todella hitaasti putoavasta loppu- ja jälkimausta, jossa on sitä alkoholi- ja katkeropoltetta ynnä -kirvelyä aika kehräyttävästi.

Hallittu ja hillitty, yllättävän pienieleinen olut tällaiseksi alkoholiltaan väkivahvaksi porteriksi. Toimii marraskuun illassa siitä huolimatta tai sen vuoksi aika peijakkaan mainiosti.

Sinebrychoff & Brooklyn Brewery Two Tree Porter

Mustaa, mustaa. Ruskeahkoa, paksua, herkullisen näköistä vaahtoa. Putoaa hiljalleen ohueksi kerrokseksi. Tuoksu lämpimän maltainen ja hiukka kahvinen, jotain määrittelemätöntä makeutta.

Hyvältä vaikuttaa. Mutta vaikuttaa myös ihan Koffin Portterilta. Kaipa Brooklyn potkii maussa?

Kuiva lähtö, odotettua ohuempi suussa, muttei paha ollenkaan. Happoja löytyy ja lopussa niin kahvisena, että loppu- ja jälkimaku on melkein kuin kunnon espressossa. Pientä makeutta loppupuolella, jää hieman asustelemaan suuhun. Paremminkin silti kuiva ja hapokas. Mielestäni enemmän kuin tavan Koffin portteri. Siinäkö ero sitten lienee?

Reittausblogin rinnakkaistestissä tulos oli kuitenkin se, että tämän pitäisi olla se pehmeämpi kaveri. Pitäisi maistaa rinnakkain, että osaisi sanoa.

Ehkä olennaisinta kuitenkin sen, että tämä on hyvää tummaa tavaraa, jonka maistamisen kynnys on selkeästi alle kolmen euron hinnan vuoksi hyvinkin matala. Siitä vain testaamaan, että maistuuko vaahterasiirappi vai kuusenkerkkä enemmän (minusta jälkimmäinen).

Helsinki Beer Festival 2013: Korillinen uusia tuttavuuksia

Tätä ei ole usein luvassa. Siis tässä blogissa. Suurin osa postauksista käsittelee yhtä olutta kerrallaan, joka on kuvattu kauniisti paitsi kameralla myös sanoin. Ainakin niin kauniisti kuin osaamme. Pidätämme vapauden myös muuhun sisältöön, esimerkiksi tällaisiin pidempiin raportteihin. Kenties kerromme silloin tällöin miellyttävästä kapakasta tai oluen kylkeen sopivasta syötävästä. Kenties emme.

Joka tapauksessa tässä raportissa on lyhyesti arvioituna pyöreästi korillinen oluita, osa vallan mainioita, osa ei niinkään. Ihan kelpo juomia olivat kaikki, vaikka yksi olikin suuri pettymys…