Tagged: pils

Bryggeri Pils: Suodatettu vastaan suodattamaton

Bryggeri kertoi Twitterissä, että pian on kaupan hyllyllä suodatettua pilsiä. Panimoravintolan yhteydessä olevasta pienestä kiskasta löytyi jo nyt. Ja löytyipä myös suodattamaton versio. Pitihän nämä testata rinnakkain.

Erinäköisiä. Ei paljon, mutta kuitenkin. Suodattamaton on oljenkeltaista, suodatettu taittuu hailakan oranssiin. Suodattamaton on melkolailla kirkasta, pikkuisen utuista vain. Tuoksussakin yllättävästi eroa: Suodattamaton on maltaisempi, tukevampi. Suodatetussa vain pikkuinen sitrus ja humala.

Suodattamaton: Ärhäkkä, terävä katkero, jopa mausteinen. Jälkimaku vähän kuin havunneulasta tai nurmea olisi pureskellut. Melko hapokas ja raikas. Mallaspuoli ei paljon nouse, mitä nyt tuo aika kivaa täyteläisyyttä. Loppumaku vähän karkean katkera, muttei epämiellyttävä.

Suodatettu: Yllättävän erilainen. Tässäkin humalointi pukkaa, mutta sitruksisempana ja vähän enemmän takapotkulla. Lievästi polttava mausteisuus tai yrttisyys on tässäkin selvä. Lyhyempi, hapokkaampi ja kevyempi. Jälkimaku hillitympi, jättää suun kuivaksi.

Vaikea sanoa, kumpi on parempaa. Suodatettu on hieman tasapainoisempi, suodattamaton monipuolisempi ja täyteläisempi. Kenties suodattamattomalle sydämeni hiukka kiivaammin sykkii. Molemmat ovat kyllä kelpo pilsejä: raikkaita ja napakoita janonsammuttajia. Kannattaa kokeilla, jos hollille osuu!

Mainokset

Lervig Pilsner

Oljenkeltainen, kirkas, vaahtoa vähänpuoleisesti. Eipä paljon tuoksahtelekaan: mallasta, terävänpuoleisena.

Ihan kivasti lurahtaa suuhun: humalanäpäys, aika katkera kaikkiaan, ei kumminkaan ohuimmasta päästä. Aika hapokas, vähän hapankin. Raikas ja mukava. Loppua kohti jotenkin karkeutuu tympeäksi, ruohoisen öljyiseksi tai jotain. Jättää suun aika kuivaksi, mutta jälkimaussa tunkka pysyy ja tuo ikävästi mieleen salkkutolkulla myytävät punaiset ja siniset purkit.

Ok pils, jonka jälkimaku jättää toivomisen varaa. Aivan kohtuuttoman hintainen (neljä euroa pikkupullosta). Hiukka halvemmalla saa esimerkiksi mainioita Suokin Höpken Pilsiä puoli litraa. Ja vielä edullisemmin vaikka Urquellia, joka myös hakkaa tämän selvästi.

Jever Fun

Jever on yksi suosikkipilsnereistäni, joten logon bongaaminen (vaikkakin alkoholittomien oluiden hyllystä) piristää aina, kun on oluita ostamassa. En tiedä, miten ”hauskaa voi olla ilman viinaa” kääntyy saksaksi, mutta tuntuu siltä, että joku vastaava sanonta on ollut Jeverin markkinointimiehillä ja -naisilla mielessään, kun alkoholittomalle pilssille on annettu nimeksi Fun.

Hauska on ehkä vähän liioittelua, mutta ei Fun mitään huonoa olutta ole. Jos kriteerinä on pelkkä maku, päihittää Fun kotimaisen (alkoholillisen) keskikuran kevyesti. Kokonaisuus on hieman vetinen, mutta onnistunut humalointi tekee kokonaisuudesta raikkaan. Arkilounaan valinta.

Bryggeri Pils

Ainakin itseltäni unohtuu usein, että aivan Helsingin keskustassa on panimoravintola ja olutmyymälä. Senaatintorin kupeessa sijaisevan Bryggerin myymälästä saa kotimaista olutta, t-paitoja ja laseja. Hinnat ovat melko kovat ja valkoima vähän heikko, mutta koska vastaavat ovat Suomessa valitettavan harvassa, kannattaa putiikkiin poiketa aina välillä.

Lasivalikoiman helmi on näyttävä vehnäolutlasi, jonka oikeastaan ainoana miinuksena on vähän vaatimaton viimeistely. Mutta lasi, josta näkyy tällä kertaa vain logo, on varsin upea ilmestys. Lupaan paremman kuvan jonkun myöhemmän oluen yhteydessä.

Samalla reissulla ostin patenttikorkillisen pullon pilsiä. Olut osoittautui tuhdin maltaiseksi, jopa hieman tunkkaiseksi. Humalaa on ihan kivasti, mutta se pääsee kunnolla valloilleen vasta jälkimaussa. Ihan ”ookoo” juoma kuitenkin.

Jouluolutta maitokaupasta

Joulun kiinnostavimmat ja parhaat oluet löytyvät yleensä Alkon hyllyiltä, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö maitokauppapuolella olisi myös hyvää yritystä. Seuraavassa koko joukko 4,7 prosenttia tai vähemmän alkoholia sisältäviä jouluoluita. Muista myös blogissa aiemmin esitellyt: Mufloni Huurupukki, Malmgård Jouluolut, Brewdog Santa Paws, Kievari Tuomas sekä Koffin, Lapparin ja Olvin jouluoluet yhdessä paketissa.

Vakka-Suomen Prykmestar Talvi ja Joulu

Prykmestarin tämän talven tarjonnassa on kaksi hyvin erilaista olutta: Talvi on tumma lager ja Joulu puolestaan savuinen pils. Ensimmäinen on väriltään vaalean mahonkinen ja jälkimmäinen puhdasta kultaa. Molemmissa vaahdot jäävät melko niukiksi.

Talvi valuu suuhun hieman vetisenä, mutta pian esiin nousee kuivakan maltainen runko, joka muuttuu vähitellen yllättävän pitkään ja hunajaiseen jälkimakuun. Ei tässä mitään vikaa ole, mutta vähän tylsää.

Jos Talvi on melko tyypillinen ja yllätyksetön vuodenaikaolut, on Joulu suorastaan ainutlaatuinen tapaus. Se on raikas pils, jossa on tuhtia savuisuutta. Ja tämä erikoiselta kuulostava yhdistelmä toimii todella hyvin.

Ridgeway Bad Elf ja Greene King Rocking Rudolph

Tämä kaksikko edustaa ruokakauppojen jouluolut hyllyissä perinteistä brittipanemista.

Rudolph on näistä kahdesta väriltään tummempi. Siinä on myös sitä samaa tunkkaisuutta, joka itseäni usein tympii perinteisissä bittereissä ja tällä kertaa pääsin vihdoin jyvälle, mistä tässä on kyse. Olut on melko tiukasti katkerohumaloitu, mutta aromipuolella nousee lähinnä mallasta. Ja jostain syystä tämä yhdistelmä ei minulle oikein maistu.

Bad Elf on rapeasti ja myös aromipuolelta humaloitu ja siten omaan makuuni miellyttävämpi olut. Oljen värisen oluen maku on hedelmäinen ja pitkä. Hyvää muttei millään tavalla poikkeuksellista.

Nøgne Ø Julesnadder

Tämä olut vaahtoaa estoitta vaalean vaahdon alle hautautuu tumman kokiksen värinen olut, joka on maultaan hienostuneen kuiva ja pähkinäisen maukas. Nøgne Ø osoittaa jälleen taitonsa vääntää laatua ja monipuolisuutta matalilla prosenteilla. Jos humaltuminen ei ole jouluaterian tavoite, on tässä oiva valinta janoiselle juhlijalle.

Slottskällan Winter Eko

Winter Eko on niin sakeaa ja sameaa, että siitä tulee väistämättä mieleen ihan kotikutoinen tunnelma. Maku on kaikkea muuta kuin sakea, sillä se on heleän hedelmäinen. Häilyvä paahteisuus jää tämän raikkauden taustalle.

Kokonaisuus on jotenkin jännittävän kiero, hieman kuin toffee jogurtissa, jossa toffee kyllä maistuu, mutta jogurtin raikkaus jyrää sille ominaisen makeuden. Tämä ei varmaan hirveästi auta ymmärtämään, millaista olutta pullosta voi lasiinsa kaataan, mutta sehän on vain hyvä syy hankkia oma pullo testiin!

Lervig Juleøl

Jouluoluiden sekalaisessa joukossa tämä Lervig kulkee turvallista keskitietä: tummaa, paahteista ja maltaista olutta hyvässä tasapainossa. Vuorenvarma joskin hieman yllätyksetön valinta jokaiseen joulupöytään jo pelkästään yksinkertaisen kauniin etikettinsä ansiosta.

Kannattaako vaivautua Alkoon asti?

Maitokauppojen valikoima on parhaimmillaan monipuolinen, mutta kohokohdat jäävät vähiin. Esimerkiksi Muflonin, Lervigin, Brewdogin ja Malmgårdin oluet pesevät kotimaisten jättipanimoiden jouluoluet mennen tullen. Jos haluaa panostaa enemmän, valitsee joulupöydän yleisolueksi Julesnadderin.

Prykmestarin Joulu sen sijaan voisi olla nappivalinta esimerkiksi rasvaisen lämminsavulohen kaveriksi: voisi ainakin kuvitella, että savut leikkivät keskenään ja pilsin rapsakka humala leikkaa rasvan alta pois. Harmi vaan, että Joulu on tässä esitellyistä oluista kaikkein vaikeimmin löydettävä. Itse olen bongannut sitä vain Helsingin Stockmannilta ja sieltäkin se oli jo loppu. Eli vinkkejä kehiin, jos näette tätä vielä jossain!

Joulupöydän ruokajuomat saa siis niin sanotuista maitokaupoistakin, mutta oikeasti huikeita nautiskeluoluita joutuu hakemaan Alkosta, ulkomailta tai netistä.

Neuzeller Pilsner Winter 13/14

Sinänsä on aina virkistävää, kun tuhtien ja tummien jouluoluiden joukossa on jotain vaaleaa ja raikasta. Tosin tavallisen pilsnerin myyminen jouluoluena tuntuu vähän huijaukselta. Sillä sitähän tämä Neuzellerin talviolut on, tuikitavallista pilsneriä.

Eikä oikeastaan edes erityisen hyvää pilsneriä, ihan kelvollista, mutta ei mitään järisyttävää. Ensipuraisu on hyvä ja humalainen, mutta sen jälkeen olut jotenkin hajoaa käsiin. Tai suuhun. Tai jotain.

Eli lyhyesti: Tämä on olutta. Ei hyvää. Ei huonoa. Eikä jouluista.

Pils-klassikko nimeltään Urquell ja sen modernit haastajat

Pilsner ei tarkoita ykkösolutta, vaikka se Suomessa usein niin mielletäänkin. Pilsner on Pilsenin kaupungista vuonna 1842 alkunsa saanut tuntuvasti (usein Saazilla) humaloitu pintahiivaolut. Alkuperäinen ja monelle se tutuin esimerkki tästä tyylistä on juurikin se alkuperäinen pilsner eli Urquell.

Viime vuosina tunnetuimpien kansainvälisten pienpanimoiden joukkoon itsensä ujuttaneet Brewdog ja Mikkeller ovat tehneet omat versionsa tästä nykyaikaisen panemisen klassikosta. Skotlantilaisen Brewdogin ”böömiläistä pilsneriä” kutsutaan nimellä Fake Lager ja tanskalaisen Mikkellerin vastaavaa nimellä Czechet Pilsner. Molempia voi hyvällä tuurilla löytää kotimaisesta marketista.

Kaadoin näitä kahta laseihin legendaarisen Urquellin molemmin puolin ja katsoin, kuka kukin on.

Ulkonäkönsä puolesta yksikään ei erityisemmin erotu joukosta, ehkä Fake Lager on hieman tummempaa ja vähemmän vaahtoavaa. Samainen skotti erottuu myös tuoksunsa puolesta, sillä siinä on joukossa häivähdys makeutta, kun taas Urquell kirpeän humalainen ja Czechet Pilsner samansuuntainen mutta selvästi miedompi.

Maun puolesta Urquell on ykkönen. Se on raikas ja perinteinen pilsner. Hyvällä tapaa ohut, kliininen, maukas ja huoleton, eli juuri sitä mitä olen tottunut pilssiltä odottamaan. Mikkellerin Czechet on rinnalla maistettuna hyvin samankaltainen, mutta selvästi miedompi tapaus. Fake Lager on sen sijaan mennyt imitointiyrityksessään pahasti metsään: ihan hyvää olutta, mutta täyteläisempi ja maltaisempi kuin alkuperäinen pilsner.