Tagged: Malmgårdin Panimo

Malmgård Emmer Tripel

Pronssinkarvainen, hiukka samea, oikein kaunis. Vaahtoa vähän. Tuoksussa belgihiivaa ja tiraus viinaa.

Maistaessa ensiksi tulevat mieleen Schneiderin vehnäbockit. Mutta eri eläin tämä on, emmervehnää tai ei. Aika tasapainoinen, hiukka sitruksinen ja makea, hapanimelä belgityyliin. Minun makuuni vähän turhan terävä, sellainen pehmeä belgipielus ehkä jää ohueksi. Alkoholi työntyy lämmön lisäksi makuun lopussa. Jälkimaku aika kiva, sitruksinen ja pikkuisen imakka.

Hyvä suoritus, pikkuisen enemmän pehmeyttä ja puhuttaisiin loistavasta tuotteesta.

Mainokset

Malmgård Jouluolut

Malmgårdin panimo jää helposti paitsioon. Sen tuotevalikoima on niin sovinnainen ja laajalle levinnyt, ettei sen oluiden näkeminen hyllyssä juurikaan sykähdytä. Toisaalta se on kuitenkin laadukas pienpanimo, jonka tuotteet eroavat valtavasti normaalien markettioluiden massasta.

Jouluolut on spelttiä sisältävä tumma olut, joka ei edes yritä hätkähdyttää millään asialla vaan on ainoastaan hyvä omassa vaatimattomassa taidokkuudessaan. Maltaat saavat syvyyttä speltistä ja humala tuo makupalettiin juuri sopivasti kulmaa. Olut ei ole liian makea, äitelästä tai imelästä puhumattakaan, ja sen matala alkoholiprosentti tekee siitä hyvän ja raikkaan ruokajuoman raskaimpien jouluherkkujen rinnalle.

Todella miellyttävä perusolut, joka ei kikkaile joskaan ei myöskään kumartele.

Malmgårdin panimo Huvila Arctic Circle Ale

Yleensä nämä arvioni osuvat aika hyvin johonkin valtavirran keskiuoman tienoille. Eli tykkään siitä mistä muutkin. Nyt kävi vähän toisin.

Arctic Circle Ale on hyvin tummanpunaista, kuin kuulasta ja vahvaa puolukkamehua. Kauniin rusehtava vaahto. Hyvä, tukeva tuoksu: mallasta, mutta myös hedelmäistä humalaa.

Aika terävä maku kun haukkaa heti kunnolla. Melko täyteläinen kuitenkin. Selkeä erikoinen aromiaalto nousee: Raaka sieni ensin. Sitten kaatuu marjapuuroksi. Onko tämä sitä katajaa? Jälkimaku hapan, hieman kitkerä. Ehkä tässä on marjaisuutta, tiettyä heleyttä, joka ei oikein pelaa happamuuden ja kitkeryyden kanssa.

Ei tämä oikein toimi. Harmi.

Loppuun vielä varaus, että enpä, piru vie, saa selvää että mikä tämän päiväys on. Ainoat pullon numerot saattavat viitata jopa tämän vuoden maaliskuuhun. Jos tämä pitää paikkansa, niin Tallinnan Drink Shop olisi myynyt minulle päiväysvanhan oluen. Tiedä sitten, kärsineekö tämäntyyppinen olut ikääntymisestä. Kuvittelisin ettei.

No, kapakassa pari viikkoa sitten nautin pullollisen napapiiriolutta ja kokemus oli kyllä aika samansuuntainen.

Lämmetessään paranee, mutta ei osu silti.

Weihenstephaner White Hoplosion vs. Malmgård Proto #2

Kerrankin duunin jälkeen ehti terassille niille kuuluisille parille. Black Door on melko mainio juomatarjoilemo konttorin lähitienoilla, joten sielläpä kävimme. Kenties kapakastakin joskus pikkupätkä, vaikka taitaa suurelle osalle pääkaupunkiseudun olutihmisiä aika tuttu?

Hanassa sattui olemaan kahta vehnäolutta, jotka lupasivat olla vahvasti humaloituja molemmat. Enemmän tai vähemmän ohjelmallisesti päivän pariksi olueksi valikoituivatkin Weihenstephaner White Hoplosion ja Malmgårdin Proto #2.

Hoplosion on perin sameaa ja rusehtavaa. Vehnän houkutteleva heleys puuttuu. No, vaahto on sentään komea ja pysyykin melko pitkään. Tuoksu on mieto ja hedelmäinen, olisiko vähän humalaa, vai viekö odotus aisteja?

Maussa humala tulee vahvasti sitruksisena happamuutena. Kunnon kulaus kirpaisee kielessä, katkera jälkimaku säilyy pitkään kuin sitruunankuoren puremisen jälkeen. Erittäin raikasta, ei lainkaan makeaa. Sitruksinen humala peittää melko lailla Weihenstephanin hennon rungon.

Hyvää!

Kakkosproto hämää: Vaahtoa ei ole oikeastaan lainkaan, mitäs vehnää tämä on? Muuten päälle päin melkein kaksonen Hoplosionin kanssa, ehkä aavistuksen heleämpi ja nätimpi. Tuoksu makea, banaania ja olisiko vähän hiivaakin.

Maku terävän hyökkäävä. Humalaa on Doorin esittelyn mukaan 30 ebua, mutta kyllä se vehnässä tuntuu selvästi. Vielä katkerampi ja kuivempi kuin Hoplosion. Raaka katkero luisuu ehkä hieman metalliinkin, jälkimaussa ksylitolipastillin tai hammastahnan tuntua. Erikoista, mutta hyvää. Melko hitaasti juotavaa.

Tarkemmin maistellessa banaaniakin maussa on. Mutta ei minusta mitenkään hallitsevasti, vaikka tiskillä eräs varsin asiantuntevan oloinen kaveri – nimi jäi kysymättä – pitää juuri banaanisuutta Proton heikkoutena. Minusta ongelma on siinä, että vähäiset hapot jättävät Proton hieman platkuksi.

Siksipä arvioin tämän kisan voittajaksi Hoplosionin, tasapainoisemmalla suorituksella. Keskustelukumppanin mielestä saksalaiset ovat tapansa mukaan pelanneet siinä turhan varman päälle. Ja kyllä Proto toki enemmän yrittää ja yllättää.

Sama mies kertoo, että Malmgårdin Protoa on ehkä parissakymmenessä kapakassa Suomessa. Diili on suurinpiirtein sellainen, että panimo sopii tiettyjen olutravintoloiden kanssa, että ne ostavat pienen erän proto-olutta. Ja sitten kapakka saa pienen satsin protoa, mitä se sattuu sitten olemaankaan. Lisää ei tule, paitsi poikkeustapauksessa. Ainakin Oven terassilla Protoa näytti olevan monessakin pöydässä.

Hoplosionista en hoksannut kysyä ja tajusin vasta kotona nettiä selaillessa, että se on pantu ilmeisesti Münchenin teknillisen yliopiston tutkimuspanimossa. Mainio maa, jossa oluen panemista opetellaan yliopistossa!

Helsinki Beer Festival 2013: Korillinen uusia tuttavuuksia

Tätä ei ole usein luvassa. Siis tässä blogissa. Suurin osa postauksista käsittelee yhtä olutta kerrallaan, joka on kuvattu kauniisti paitsi kameralla myös sanoin. Ainakin niin kauniisti kuin osaamme. Pidätämme vapauden myös muuhun sisältöön, esimerkiksi tällaisiin pidempiin raportteihin. Kenties kerromme silloin tällöin miellyttävästä kapakasta tai oluen kylkeen sopivasta syötävästä. Kenties emme.

Joka tapauksessa tässä raportissa on lyhyesti arvioituna pyöreästi korillinen oluita, osa vallan mainioita, osa ei niinkään. Ihan kelpo juomia olivat kaikki, vaikka yksi olikin suuri pettymys…