Tagged: brown ale

Kesän 2013 muistoja

Heti alkuun on myönnettävä, että otsikko vähän valehtelee, sillä kyseessä on pikemminkin muistiinpanot kuin muistot, sillä monet näistä oluista olisin jo onnellisesti unohtanut ilman asianmukaisia muistiinpanoja. Päätin nyt laittaa nämä yhteen selittävän otsikon alle, sillä kesäiset kuvat tai kuvaukset näyttäisivät vähän oudoilta lehtien pudottua jo ajat sitten ja ensilumen jo moneen paikkaan saavuttua. Mutta tässä siis kokoelma sekalaisia oluita viime kesältä.

Brewdog #mashtag

Tämä olut on pantu twiittaamalla. Tyyli, maltaat ja humalat päätettiin kaikille avoimen Twitter-prosessin kautta, minkä vuoksi etiketissä olutta kutsutaan nimellä ”democratic brown ale”. Lopulta syntyi alkoholipitoisuudeltaan 7,5-prosenttinen olut, johon käytettiin muun muassa paahdettua ohraa, Caramalt-mallasta ja humalia Uudesta-Seelannista. Toki joukkoon piti heittää vielä vähän hasselpähkinää ja tammilastuja.

Lopputulos on upean monipuolinen ja paahteinen tumma nautiskeluolut, joka soveltunee hyvin esimerkiksi jälkiruuaksi. Itse miellän brown alen melko kevyeksi olueksi, mutta tämä on vähän tuhdimpaa laatua. Maku on niin monipuolinen, että sieltä on mahdollista löytää vaikka mitä. Ilmiselvimpinä nousevat pähkinäisyys, lakritsa, kahvi ja suklaa. Brewdogin tuotteista lähimpänä tätä taitavat olla Zeitgeist ja Libertine, jotka tosin ovat luonteiltaan hieman viileämpiä ja hillitympiä tapauksia.

Join tätä eräänä viime kesän viimeisistä hiostavista päivistä. Paremmin se olisi sopinut tällaiseen syys- tai talvisäähän.

Green Flash Hop Head Red

Tässä on yksi parhaista oluista ikinä, uskokaa pois! Rohkeasti IPA-valtavirran ulkopuolla sortumatta kuitenkaan mihinkään tarpeettomaan kikkailuun. Columbus, Nugget ja Amarillo tuovat makuun hedelmäisyyttä ja karamellimaltaat makeutta. Lopputuloksena on hedelmäpommi, jonka muisto viipyy suussa pitkään.

Todella hienoa, että Green Flashin tuotteita on alkanut löytyä Suomestakin, sillä kyseessä on yksi kiinnostavimmista ja laadukkaimmista jenkkipanimoista. Tämän pullon ostin Tampereen Hemingway’sista, mutta muistaakseni löytyy myös joistain muista ketjun ravintoloista. Ja Alkossakin (varsinkin Arkadiassa) on näitä Green Flashin pulloja näkynyt säännöllisesti.

Castello Lager

Tämä on juuri sellaista olutta, jota tehdään maailman jokaisessa kolkassa ilman sen suurempaa kunnianhimoa. Hajutonta, mautonta ja väritöntä lageria, joka jostain kumman syystä menee kuitenkin niin hyvin kaupaksi, että tällaisia oluita mahtuu maailmaan aivan järjetön määrä.

Järjetöntä on myös se, että joku on tällaista olutta rahdannut halki Euroopan Udinen maakunnasta Tallinnan Stockmannin hyllyyn. Ja vielä järjettömämpää on se, että Viroon matkustava suomalainen ostaa sitä ja kantaa repussa kotiinsa. Paljon turhaa työtä ja hukattuja resursseja.

Meantime Yakima Red

Nyt täytyy sanoa, ettei ole paljoa sanottavaa. Siitä on nimittäin jo jonkin verran aikaa, kun olen tämän kuvan ottanut ja muistiinpanoissa lukee ainoastaan ”Mukava ja maukas, ei suuri”. Se pitänee paikkansa…

Sunny Republic Beach Blonde

Raaka pettymys! Tämän piti olla kiva kesäjuoma kuumaan päivään, mutta ei! Taas voi vain arvailla, mitä ”pacific ale” Sunny Republicin mielestä tarkoittaa, mutta omasta mielestäni se olisi jotain Dead Pony Clubin tyylistä eikä tällaista hiilihapotonta litkua, joka oli lähempänä kirjaimellisesti vesitettyä brittibitteriä. Etiketissä luvataan greippisyyttä, mikä onkin hyvä, sillä etsimättä sellaista ominaisuutta ei kyllä olisi löytynyt.

Tämä oli oikeastaan niin huonoa, että on jätettävä varaus sille, että pullo oli mennyt jotenkin pilalle.

Mainokset

Malmgård Jouluolut

Malmgårdin panimo jää helposti paitsioon. Sen tuotevalikoima on niin sovinnainen ja laajalle levinnyt, ettei sen oluiden näkeminen hyllyssä juurikaan sykähdytä. Toisaalta se on kuitenkin laadukas pienpanimo, jonka tuotteet eroavat valtavasti normaalien markettioluiden massasta.

Jouluolut on spelttiä sisältävä tumma olut, joka ei edes yritä hätkähdyttää millään asialla vaan on ainoastaan hyvä omassa vaatimattomassa taidokkuudessaan. Maltaat saavat syvyyttä speltistä ja humala tuo makupalettiin juuri sopivasti kulmaa. Olut ei ole liian makea, äitelästä tai imelästä puhumattakaan, ja sen matala alkoholiprosentti tekee siitä hyvän ja raikkaan ruokajuoman raskaimpien jouluherkkujen rinnalle.

Todella miellyttävä perusolut, joka ei kikkaile joskaan ei myöskään kumartele.

Newcastle Brown Ale

Enemmän kuin olut. Ainakin minulle. Ja pelkästään sen vuoksi, että paikallinen jalkapallojoukkue päätti kesällä 1980 ottaa paitaansa oman kylän suurimman panimon logon. Yhtään tuota lähempää ei sponsoria olisi voinutkaan löytää, sillä vanha, muutama vuosi sitten purettu, panimorakennus sijaitsi joukkueen kotistadionia vastapäätä Barrack Roadin toisella puolen.

Jos Newcastle United ei olisi kantanut Brown Ale -mainosta paidoissaan 1990-luvulla, kun aloin joukkueen otteita seurata, olisi se jäänyt taatusti lähes yhdentekeväksi olueksi minun kirjoissani. Sillä onhan se rehellisyyden nimissä sanottava, ettei Newcastle Brown Ale ole mikään kaksinen olut. Se on, hyvässä tai pahassa, välähdys sellaisesta maailmasta, jossa on tarjolla muutakin ”peruskuraa” kuin lagerit. Maku on makeahko ja metallinen. Humalointi on varsin vaatimaton. Parasta kylmänä muttei silloinkaan mikään nautinto.

Minulle Newcastle Brown Ale onkin perusolutta, jota tulee nykyään juotua oikeastaan vain jalkapalloa katsellessa. Se on sopivan kevyttä ja huomaamatonta, joten sitä saattaa kitata puolihuolimattomasti kahdesta kuuteen pulloa per ottelu, riippuen lähinnä siitä, kuinka jännä tai suorastaan ahdistava peli on kyseessä. (Joskus Liverpool-matsissa meni viisi pulloa ensimmäisen puoliajan aikana.)

Newcastlesta kirjoittaminen pani myös pohtimaan, mitä oluita olen elämäni aikana juonut eniten. Kotimaisten jättibrändien osalta arvioiminen on hyvin vaikeaa, sillä vaikken ole niitä koskaan säännöllisesti ostanut, on niitä tullut toistuvasti vastaan niin pitkään ja usein, että määrät nousevat taatusti korkeiksi esimerkiksi Koffin ja Lapin Kullan kolmosten osalta. Mutta jos nämä jätetään huomioimatta, on selvää, että Newcastle Brown Ale on yksi useimmin ostamistani tai juomistani oluista. Muita kärkipään oluita ovat ainakin Brooklyn Lager, Punk IPA sekä nopesti kärkeä lähestyvä Keisari 66.

Todetaan nyt Newcastle Brown Alesta vielä se, että etiketti on ajattoman ikoninen ja korkki yksi historian hienoimpia.

Mikkeller Jackie Brown

No huhhuh! Vaahtoa tulee ja se myös jää vaaleanruskeiksi tuntureiksi kahvinmustan juoman päälle. Pitsiäkin! Tuoksussa humalaa ja makeaa tummaa mallasta.

Runsas, pehmeähkö, melkoisella humalalla särmitetty ja hedelmöitetty herkku, jossa lopussa pientä alkoholin lämpöäkin. Pientä natinaa siitä, että vielä rotevampikin saisi tämä leidi olla ja etenkin jälkimaussa on pientä vetisyyttä.

Vähän jymäkämpänä tämä olisi suurin piirtein ideaaliolutta. Siis minulle. Nykyisellään vain erittäin hyvää olutta.

Helsingin Arkadian Alkoon tätä on tilattu 840 pullon satsi. Hinta on räyhäkkäät 5,70 euroa, mutta jos rahatilanne antaa myöten ja vahvasti humaloitu ruskea ale kiinnostaa, niin suosittelen testaamaan.

Nørrebro King’s County Brown Ale

Hiukka ruskean suuntainen paksu ja nätti vaahto, joka putoaa nopeasti. Melkolailla mustaa. Tuoksu makean maltainen.

Maku sen vuoksi vähän yllättää: Mallasta on, mutta kuivaa hyvin nopeasti kahvimaiseksi. Hillitty, happojen kanssa mukavasti kupliva humalointi. Hapokkuutta myös jälkimaussa, jota säestävät rauhalliset katkerot.

Hillitty, hallittu; mainio perussuoritus. Mutta pitäisikö tähän hintaan saada muutakin?

Alko taisi tämän kesän lopuksi pudottaa valikoimastaan. Tämän hommasin Kuusamosta poistomyynnistä.

Anchor Brewing Brekle’s Brown Ale

Anchor Brewingin etiketit ovat lähes poikkeuksetta upeita ja heidän jo valmiiksi korkean asteikkonsa yläpäätä edustaa Brekle’s Brown Ale. Onneksi se ei ole ainutlaatuinen pelkästään etikettinsä vuoksi.

Väri on hyvin maanläheinen, pehmeän ruskea. Tuoksu on yllättävä ja kiehtova: aluksi terävän hapan, mutta sitten vähitellen marjaisa ja lopulta maltainen. Maku ei ole sen yksiselitteisempi: aluksi tulee mieleen makea ja hieman vetinen kotikalja, mutta muutaman hörppäyksen jälkeen homma alkaa toimia.

Todella omalaatuisen makuelämyksen kruunaa jälkimaku, joka tuo mieleen sokerin ja kerman kanssa tarjotun mämmin. Citra-humalointi on maltillinen ja sopii persoonalliseen kokonaisuuteen.

Näin hyvin toimiva makeuden ja raikkauden yhdistelmä on harvinaisuus. Kesälläkin tämä maistuu, mutta kaikkein paras paikka olisi joulupöytä. Makeus nimittäin antaa riittävästi vastusta esimerkiksi imelletylle perunalaatikolle, kun taas raikkaus pitää huolen, ettei ähky tule ainakaan oluesta.

Bryggeri, Helsinki

Sofiankadun Bryggeri on uusin tulokas Helsingin olutravintoloiden kasvavassa joukossa. Tällä viikolla avatussa ravintolassa riittää vielä tehtävää niin palvelun kuin puitteidenkin suhteen, mutta muuten alku vaikuttaa ihan lupaavalta. Erityisen kiitoksen ansaitsee vahva painotus suomalaisiin oluisiin.

Yläkerrassa on pieni, ainakin toistaiseksi varsin kolkko baari, jonka viereen on tulossa myymälä. Alakertaan vievien portaiden vieressä on kiiltävän kuparinen panimolaitteisto, joten ravintolan luonne ei taatusti jää kenellekään epäselväksi. Ravintolasalin sisustus on kova ja kylmä, mitä takaseinän voimakkaasti valaistut vaaleansiniset verhot ennestään korostavat. Ehkä modernia mutta samalla kaikkea muuta kuin mitä oluttuvalta odottaisi.

Ruokalista on simppeli ja houkutteleva. Alkuruuat ovat hintavia (10,5-21,5 euroa), mutta pääruokaa saa sentään alle kahdellakympillä. Juomapuolella on kelvollinen ja toivottavasti kasvava valikoima kotimaisia oluita sekä perusvalikoima viinejä. Juomat on hinnoiteltu yläkanttiin, mutta siitä voi antaa plussaa, että hanaoluita saa yhden tai kahden desin maisteluannoksina.

Alkuruuat jätimme väliin, osittain aikataulun ja osittain hinnan vuoksi. Pääruuaksi valitsin maksaa (19,5 euroa) ja vaimoni kylmäsavulohella täytettyjä silakkapihvejä (17,5 euroa). Molemmat olivat ihan hyviä ja maukkaita annoksia, joskaan lohta ei silakkapihveissä ollut edes nimeksi.

Oluthommat menivät enemmän nautiskellessa kuin ajatuksen kanssa maistellessa. Panimon omista tuotteista tuli maistettua IPA, joka oli ihan hyvää joskin vähän tavanomaista, sekä Aleksanteri Brown Ale, joka oli tylsähkö, mutta toimi kuitenkin hyvin maksan kanssa ruokajuomana. Jälkiruuan kaveriksi valitsin Laitilan Imperiaali stoutin, joka oli oikein sopivaa palanpainiketta suklaakakulle.

Palvelu oli ystävällistä, joskin hieman jäykkää ja kömpelöä. Esimerkiksi juomatilauksissa kesti yllättävän pitkään eikä käyttämättömiä alkuruokaottimia kerätty missään vaiheessa pois.

Kokonaisuutena (ruuat, oluet, sisustus ja palvelu) Bryggeri oli toimiva, mutta jotenkin persoonaton.