Muutamme

Olemme muuttaneet osoitteeseen www.kaunishumala.fi. Tässä osoitteessa on julkaistu 229 artikkelia, joissa on käyty läpi huomattavasti tuota suurempi määrä oluita. Reilun kymmenen kuukauden aikana blogia on luettu yli 31 000 kertaa ja kommenttejakin on kertynyt yli sata.

Jatkossa haluamme tarjota enemmän ja parempaa, jonka vuoksi murramme ja muutamme itsemme ulos WordPress-palvelun kahleista ja siirrymme omaan domain-osoitteeseemme, joka siis on www.kaunishumala.fi.

(Nämä sivut jäävät toistaiseksi tähän osoitteeseen. Uutta sisältöä ei täällä kuitenkaan enää julkaista. Uusilta sivuilta löytyy kaikki vanhat artikkelit paitsi tietysti tämä jäähyväisviesti.)

Oluen kuvaaminen ja Beavertown 8 Ball

Tässä poikkeuksellisesti pieni kurkkaus kulissien taa. Eli ensin olutarvio, sitten lyhyt selostus siitä, miten tämän kuvasin ja miten kuvaan olutta ylipäätään.

Kasipallon päälle tulee maltillisesti sitkasta vaahtoa. Sumuisaa soppaa, ruskean oranssia. Mukava havuhumalan pölähdys nenään.

Ja siemaisu: on niitä oluita, joista heti tietää, että nyt osuu ja voi pojat että tämä ruis-IPA on sellainen, eipä. Humalaa on karvaaksi kääntyvänä havumetsän ja greipin kädenlyöntinä sekä koko kuplettia kepeästi ruoskivana katkerona. Mutta onpa kroppaakin sen verran, että homma pysyy tasapainossa. Ja siltikin aika raikkaana. Ihan aavistuksen makeaa, pientä hauskaa kihelmöintiä jää kieleen ja siinä jotain kotoisan ruisleipämäistä (mikä voi olla kuvitteluakin). Jälkimaku mukavan karvas; ei suuta kuivaava vaan enemmän inasen makea.

Huippukamaa. Join ehkä hieman yli kymmenasteisena.

Ja se kuvaus. Tällä kertaa kuvausjärjestely oli kevyemmästä päästä. Olen harrastanut valokuvausta pitkään, mutta tällaista olutkuvaukseen vertautuvaa esine-, ruoka- sunmuutakuvausta en oikeastaan ollenkaan, ennen kuin aloin oluträpsyjä ottaa joskus puolitoista vuotta sitten.

Yritän näihin yleensä löytää jonkun jekun, toisinaan onnistunkin. Toinen pyrkimys on pitää homma yksinkertaisena: siis ettei kuvassa ole turhia elementtejä. Kolmas – jota joudun edelleen jatkuvasti opettelemaan – on kunnollinen, tunnelmallinen valaisu, joka ei aiheuta ikäviä heijastuksia lasista.

Vissiin jossain olutoppaan foorumilla puhuttiin joskus tästä blogista olutpornona. Se on kohteliaisuus. Siihen(kin) pyrimme.

Beavertown oli siis aika yksinkertaisesti järjestetty homma: Jungin Symbolit: Piilotajunnan kieli taustaksi ( koska Kasipallon etiketissä on hämärä pyramidi/kaikkinäkevä silmä -kuvitus), otsalamppu juomalasiin ja juomalasin sisään talouspaperi tötteröksi. Näin lasin kylkeen tulee kiva valopilari, eikä ikävän terävä valopiste. Leivinpaperi on itse asiassa vielä parempi. Kattolampusta valot pois ja kuvanottoon. Toki valoa on hyvin vähän tuolla tavalla ja kameran, puhelimen tai muun kuvauslaitteen pitää olla jalustalla tai muuten tuettu.

Jos yhden perusohjeen saa antaa, niin annan kaksi: 1) katso, että kohde on valossa 2) tsekkaa vaikka koekuvalla tausta: siivoa pois häiritsevät asiat tai vaihda kuvauspaikkaa, jos se ei onnistu.

Ai niin. Vielä kolmas ohje: Jos tykkäät kuvaamisesta niin kuvaa!

St-Feuillen & Green Flash Belgian Coast IPA

Sietämätöntä! Raivostuttavaa! Työnsin sormeni valtavaan vaahtoon, jonka tämä olut pinnalleen kehitti. Vein vaahtoa suuhuni ja se oli maukasta, todella maukasta. Mutta en millään saa päähäni, mille se maistui. Ja nyt vaahto on loppu eikä olut maistu lainkaan samalle.

Olut on kyllä ihan hyvää sekin, mutta jotenkin odotin paljon enemmän, kun etiketissä oli Green Flashin nimi. Tämä on kuitenkin todella belgialaista olutta: tiukat hiilihapot sekä ilmeisesti hiivan tuoma persoonallinen makeus, joka tuo mieleen vehnäoluen. Jälkimaussa on jopa  vähän savua.

Eipähän tätä ainakaan huonoksi tai tylsäksi voi sanoa, vaikka pettymys onkin.

To Øl Sofa King Pale

Tämä olut kuuluu hiljattain Suomeen rantautuneeseen To Ølin Sessions-sarjaan. Malmin Citymarketin hyllyltä bongasin tämän pale alen lisäksi lähes identtisellä etiketillä varustetun witin.

Vaahto on mukavan sopiva ja väri punakan oranssi. Tuoksu on lupaavan humalainen. Happamahkon alkupuraisun jälkeen hedelmäisesti pehmenevä maku. Sessio-olut todellakin ja sellainen, joka ei raiskaa suuta övereillä ibuilla vaan keskittyy humalien aromaattiseen puoleen.

Maistuu!

Paahteinen laskiainen: Portteripulla ja Carnegie Stark Porter

Olen aika puhtaasti hillomies. Siis mitä laskiaispulliin tulee. Mutta Olutverkon pätkä porterilla maustetusta mantelimassasta sai lipsumaan periaatteista.

Porterina oli Tukholman-tuliainen, Carnegie Stark. Ohjeen mukaisessa suhteessa vähän päälle 50-grammaiseen massakönttiin olisi tullut ehkä juuri ja juuri puoli ruokalusikallista olutta. Laitoin siis kaksi. Enemmänkin olisi varmaan voinut käyttää.

Mantelimassasta kokemukseni ovat kovin rajatut, mutta ostamani Sallisen tökötti oli aivan törkeän makeaa paljaaltaan. Portteri jämäköitti kokonaisuutta mukavasti, nappasi liian makeuden pois ja ehkäpä siinä vähän paahdekin maistui. Itse pullassa ei porteria enää kyllä erottanut, mutta hyvää oli. Tosin verrokkina perään nauttimani hillottu pulla oli vielä parempi…

Sanoisin, että jos tällaista haluaa kokeilla, niin reippaasti porteria kehiin, välillä maistellen.

Carnegien vahva ei mitään kummoista vaikutusta tehnyt: Nätin musta, tuoksu tosi mieto, maku hyvin hillitty, toki nyt paahteinenkin. Valitettavan lyhyt ja lopusta vetinen. Mutta laskiaispullan kanssa meni ihan hyvin.

Bryggeri Pils: Suodatettu vastaan suodattamaton

Bryggeri kertoi Twitterissä, että pian on kaupan hyllyllä suodatettua pilsiä. Panimoravintolan yhteydessä olevasta pienestä kiskasta löytyi jo nyt. Ja löytyipä myös suodattamaton versio. Pitihän nämä testata rinnakkain.

Erinäköisiä. Ei paljon, mutta kuitenkin. Suodattamaton on oljenkeltaista, suodatettu taittuu hailakan oranssiin. Suodattamaton on melkolailla kirkasta, pikkuisen utuista vain. Tuoksussakin yllättävästi eroa: Suodattamaton on maltaisempi, tukevampi. Suodatetussa vain pikkuinen sitrus ja humala.

Suodattamaton: Ärhäkkä, terävä katkero, jopa mausteinen. Jälkimaku vähän kuin havunneulasta tai nurmea olisi pureskellut. Melko hapokas ja raikas. Mallaspuoli ei paljon nouse, mitä nyt tuo aika kivaa täyteläisyyttä. Loppumaku vähän karkean katkera, muttei epämiellyttävä.

Suodatettu: Yllättävän erilainen. Tässäkin humalointi pukkaa, mutta sitruksisempana ja vähän enemmän takapotkulla. Lievästi polttava mausteisuus tai yrttisyys on tässäkin selvä. Lyhyempi, hapokkaampi ja kevyempi. Jälkimaku hillitympi, jättää suun kuivaksi.

Vaikea sanoa, kumpi on parempaa. Suodatettu on hieman tasapainoisempi, suodattamaton monipuolisempi ja täyteläisempi. Kenties suodattamattomalle sydämeni hiukka kiivaammin sykkii. Molemmat ovat kyllä kelpo pilsejä: raikkaita ja napakoita janonsammuttajia. Kannattaa kokeilla, jos hollille osuu!

Lervig Pilsner

Oljenkeltainen, kirkas, vaahtoa vähänpuoleisesti. Eipä paljon tuoksahtelekaan: mallasta, terävänpuoleisena.

Ihan kivasti lurahtaa suuhun: humalanäpäys, aika katkera kaikkiaan, ei kumminkaan ohuimmasta päästä. Aika hapokas, vähän hapankin. Raikas ja mukava. Loppua kohti jotenkin karkeutuu tympeäksi, ruohoisen öljyiseksi tai jotain. Jättää suun aika kuivaksi, mutta jälkimaussa tunkka pysyy ja tuo ikävästi mieleen salkkutolkulla myytävät punaiset ja siniset purkit.

Ok pils, jonka jälkimaku jättää toivomisen varaa. Aivan kohtuuttoman hintainen (neljä euroa pikkupullosta). Hiukka halvemmalla saa esimerkiksi mainioita Suokin Höpken Pilsiä puoli litraa. Ja vielä edullisemmin vaikka Urquellia, joka myös hakkaa tämän selvästi.